Pikakommentti 4.12.2017: Kansanäänestys?

Useimpien presidenttiehdokkaiden suhtautuminen Nato-kansanäänestykseen on älyllinen mahalasku, jos pitää uskoa Helsingin Sanomien siitä antamaan kuvaukseen (HS 4.12.2017, s. A12). Kahdella ehdokkaalla on sentään järki tallella, ainakin osittain.

Pekka Haavisto on ainoa selväsanaisesti järkiperäinen ehdokas. Hän torjuu kansanäänestyksen. Hänen suhtautumisestaan Nato-jäsenyyteen on sitten eri asia.

Nils Torvalds on erityisen epä-älyllinen. Hän väittää kannattavansa Nato-jäsenyyttä, mutta kannattaa kansanäänestystä, joka estää jäsenyyden. Jos ottaa ajaakseen kansalaismielipiteen vastustamaa asiaa, kansalaismielipidettä ei voi mielistellä.  

Matti Vanhanen, Tuula Haatainen, Merja Kyllönen ja Laura Huhtasaari edustavat klassista hällä-väliä-demokratiaa. Mikä tahansa sopii, kunhan kansa tykkää. Muusta viis.

Sauli Niinistö pitää kaikki vaihtoehdot pöydällä, mutta ei sitoudu niistä yhteenkään. Hän ei puhu kansanäänestyksestä, vaan siitä, että kansan ääntä on kuultava legitiimisti tavalla tai toisella, ja niin, että myös päätöstä vastustaneet myöntävät menettelyn oikeaksi. Niinistön itselleen varaama polku antaa yhtä suuren mahdollisuuden järkiperäiseen ratkaisuun kuin yleiseen mielistelyyn.

Typerintä, mitä ehdokas voi tehdä, on sitoutua silmät ummessa johonkin ratkaisuun tulevaisuuden tilanteessa, josta nyt ei tiedetä mitään. Näin tekevät Torvalds, Vanhanen, Haatainen, Kyllönen ja Huhtasaari. Vain Haavisto ja Niinistö antavat painoa sille, millaisessa tilanteessa päätös tehdään. Se on järkevää. Muu on haihattelua.

Normaalisti kansan ääni kuuluu legitiimillä tavalla eduskunta- ja presidentinvaaleissa. Kansaäänestys on legitiimi poikkeusmenettely, mutta sen tulos ei ole päätös. Se on neuvo. Kaikkia näitä menettelyjä yhdistää se, että kukaan ei voi väittää yhtäkään niistä vääräksi.