keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kolumni 29.6.2017: Kaikkea ei ole vielä nähty

Etelä-Suomen Sanomat 29.6.2017

Perussuomalaisten pitkien puukkojen viikoilla pääasiat hautautuivat puoluekiihkon ryöpytykseen. Puheenjohtajan valinta ja tappion kärsineiden ulosmarssi olivat järkyttävä yllätys, vaikka sellaistahan valtataistelu aina on ollut. Se ei horjuta valtiollista järjestelmää.  

Hallitus toimii eduskunnan luottamuksen varassa. Minkään puolue-elimen päätös tai jäsenkunnan liikahdus eivät muuta sitä asiaa. Sen vahvistaa perustuslain kolmas pykälä. Hallitus istuu edelleen, tosin huterammin kuin koskaan.

Jonkun ryhmän ero puolueesta ja uuden puolueen perustaminen eivät merkitse parlamentarismin kannalta mitään. Kansanedustajien valtakirja tulee äänestäjiltä eduskuntavaalissa. Eduskunnassa heitä eivät sido mitkään muut määräykset kuin perustuslakiin kirjoitetut. Niin säätää perustuslain 29. pykälä.

Hallituksen tulevaisuudennäkymä ei olisi paljonkaan nykyistä parempi, vaikka perussuomalaisten puheenjohtaja olisi Sampo Tervo, mutta varsinkin nyt sen elämänlanka on hyvin hapero.

x                    x                    x

Jos Timo Soini olisi 2015, vielä toisenkin jytkyn jälkeen jättäytynyt oppositioon huutelemaan hupaisia nokkeluuksiaan, hän olisi osoittanut olevansa politiikassa lähinnä pilan päiten. Jos pyrkii ja pääsee eduskuntaan, sitten toimitaan parlamentaaristen sääntöjen mukaan. Soini ryhdistäytyi ja otti vastuuntuntoisen asennon. Hän yritti mitätöidä sen historiallisen kokemuksen, että hallitusvastuu on myrkkyä populismille.

Soinin valinta oli vain taktiikka, jolla hän hankkiutui nauttimaan hallitusvallasta ja kristallikruunujen kimalluksesta. Pian ilmeni, että puolueelle kaksi jytkyä äänestäneille kannattajille populismi ei ollut edes taktiikkaa vaan pelkkää populismia.

Tämä alkoi näkyä mielipidetutkimuksissa heti viime eduskuntavaalien jälkeen. Perussuomalaisten kannatus laski puolessatoista vuodessa parinkymmenen prosentin pinnasta alle kymmeneen prosenttiin. Soinin taktiikka petti ja hänen luomansa puolue murentui mahdottomuuteensa. Omat koirat purivat.

Se ei ollut Jussi Halla-ahon työtä. Hänen tarvitsi vain laittautua paikalle oikeaan aikaan. Messias astui alas Brysselistä ja antoi vihan hengen langeta opetuslastensa ylle. Sitten hän nousi takaisin korkeuksiin ja jätti piskuisen laumansa jatkamaan mutapainia.

                                            x                    x                    x

Kaikkea ei vielä ole nähty. Perussuomalaisten kannattajat eivät loikkineet käpälämäkeen siksi, että olisivat ihastuneet Halla-ahoon, vaan siksi, että Soinin taktiikka raivostutti kenttäväen. Nyt häneen pettyneet alkavat palata tosipopulismilla terästettyyn perussuomalaiseen leiriin. He odottavan Brysselin messiaan uutta tulemista, ja haluavat kuulla, miten mielistynyt opettaja on lapsiinsa.

Perussuomalaisuuden mahalasku ei johtunut siitä, että usko populismiin olisi romahtanut. Se johtui siitä, että Soinin puoluetta kannattaneet äänestäjät tarkoittivat populismilla jotakin kokonaan muuta kuin sitä, mihin Soini sitoutui lähtiessään hallitukseen.

Ellei Halla-aho tee isoja virheitä, hän pystyy keräämään ympärilleen paineessa terästetyn populistisen kantajoukon, joka voi olla jopa suurempi, ja joka tapauksessa häijympi kuin Soinin puolue loistonsa päivinä. Vasta silloin testataan poliittisen järjestelmän paineensieto.

Halla-aholainen perussuomalaisuus kiihottaa katkeruuden vihaksi, ja se ei rohkaise muita yhteistyöhön. Onneksi Juha Sipilällä ja Petteri Orpolla oli henkistä ryhtiä todeta yhteistyö Halla-ahon kanssa mahdottomaksi jo silloin kun hänen puolueensa oli vain harmiton sirpaleryhmä. Tämän periaatteellisen johdonmukaisuuden kestävyys mitataan, kun halla-aholaisuus pääsee nousukiitoon ja siitä tulee valtapoliittinen peluri.  

13 kommenttia:

  1. Hohhoijaa. Tarkka tosiaan inhoaa persuja.

    VastaaPoista
  2. "Halla-aholainen perussuomalaisuus kiihottaa katkeruuden vihaksi, ja se ei rohkaise muita yhteistyöhön."
    -- Erikoinen ja puolueellinen tuomio. Halla-aho osoittaa kahden vuoden aikana yhteistyökykynsä ja järkevyytensä. Se viha on vain niiden kuvitelmissa, joiden ennakkoluulot hänestä perustuvat toisen käden huhuihin. Lähes jokainen puolue lienee valmis hallitukseen Perussuomalaisten kanssa 2019, JOS puolue nousee suosituimpien joukkoon.

    VastaaPoista
  3. Sipilän ja Orpon torppaus ei johtunut muusta kuin Halla-ahon eu-kritiikistä.

    Uskon että tiedät sen itsekin? Saulikin on myöntänyt asian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon asian miettimiseen ei olisi tarvittu paljonkaan aikaa. Sain heidän kommenteistaan sen vaikutelman, että taustalla oli huomattavasti laajempi fundeeraus ja arvio. En siis tiedä, mutta sain vaikutelman.

      Poista
    2. On siihen toinenkin syy. Halla-aho ei ole vietävissä kuten Soini. Jos julkisuuteen tulee argumentaatiota EU:n todellisuudesta Halla-ahon toimiessa hallituspuolueen edustajana, koituisi siitä haittaa kyseisen Neuvostoliittoon verrattavan järjestön integraatiokehitykselle. Ja kun ole seurannut Orpon suullista ja kirjallista ulosantia, voin kuvitella miten vvm:ä pelotti jo etukäteen debatti eduskunnassa tai julkisuudessa Jussin kanssa?

      Luulen että todellinen syy on se ettei Halla-aho olisi ollut vietävissä. Ja perhana kun kehtaa puhua vielä suoraan ja totta. Ei sovi tämän päivän politiikkaan.

      Poista
  4. Arvopohjaperustelujen onttous nähtiin viimeistään maahanmuuttokriittisen Veera Ruohon siirtymisen yhteydessä kokoomukseen.

    Syksyllä ja ensi vuoden puolella tehdään kansalaisten median tietojen mukaan eduskunnassa merkittäviä päätöksiä, joilla siirretään lisää päätösvaltaa Brysseliin. Mm. budjettivalta. Ei siihen prosessiin haluttu isänmaallisia kansallismielisiä persuja vaikeuttamaan prosessia.

    Olemme aikuisia ihmisiä. Miksi emme voi keskustella asioista niiden oikeilla nimillä, vrt. kansalaisten median kuten Oikean Median asialliset artikkelit. Ylen ja Pravdan ylivalta kansalaisille tiedottamisessa on ollutta ja mennyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veera Ruoho lausui pj-kampanjassaan kaikki ne mielipiteet, jotka sotivat Orvon 'arvopohjaa' vastaan. Ja nyt Kokoomus vastaanottaa Ruohon avosylin?

      Poista
  5. Olisi mielenkiintoista saada lisää tietoa esimerkiksi tuosta budjettivallan siirrosta Brysseliin. Siitä ei olekaan meille tätä ennen kerrottu.

    VastaaPoista
  6. Jätä populismista puhuminen valtamedialle. Se on neuvostovastaisen ja rasistin kaltainen typerä leimakirves. Hetken tehoaa hölmöimpiin ja sitten menee puhujalta maine. Kansallismielisyyteen pohjaavasta Unionin ja maahanmuuton vastustamisesta voi kirjoittaa kriittisesti ilman mustamaalausta.

    VastaaPoista
  7. Populismi, neuvostovastaisuus ja rasismi ovat sillä tavalla samanlaisia, että ne perustelevat tosiasioiksi esittämänsä asiat usein väitteillä, jotka jokainen voisi todeta vääriksi, jos viitsisi ottaa asioista selvää. Näistä kolmesta vain populismi käyttää tällaista huuhaatietoon perustuvaa helppomarkkinointia poliittisen vallan kahmimiseen. Neuvostovastaisuus ja rasismi eivät ole vallantavoittelua vaan julkisuudenkipeää itsetehostusta. Populismi uhkaa demokratian toimivuutta, sillä se luottaa ihmisten huonoon tiedon tasoon.

    VastaaPoista
  8. Jukka Tarkka, miksi et tuomitse sitä rotuoppia, joka on RKPn pohjalla; sen perustaja A O Freudenthal oli rotuhygienian kannattaja ja tutkija, joka mm mittasi suomalaisten ja saamelaisten kalloja, todistaakseen että nämä matalakalloiset ovat alempaa rotua kuin germaanit ruotsalaiset.
    Vielä joku aika sitten Folktinget jakoi Freudenthal mitalleja ruotsinkielisyyttä edistäneille suomalaisille, mm Elisabet Rehn, Paavo Lipponen ja Johannes Virolainen ovat saaneet Freudenthal-mitallin.

    RKP ei ole koskaan irtisanoutunut perustajansa rotuopista eikä pyytänyt sitä anteeksi.

    Tapio Tamminen kertoo tuosta ideologiasta tiedeFinlandialla palkitussa teoksessaan Kansankodin pimeämpi puoli.

    Muistutan vielä siitä likaisesta historiasta, joka liittyy Jörn Donneriin. Hän aikoinaan syyllistyi pedofiliaan afrikkalaisen pikkutytön kanssa, kuvia löytyy edelleen netistä.

    Silti Donner kelpasi vielä viime vaaleissa RKPn listoille ja sitä ennen vasemmistopuolueille ja Ahtisaari nimitti hänet Suomen kunniakonsuliksi Los Angelesiin. (USAssa ohjaaja R Polanski on edelleen etsintäkuulutettu, maanpaossa, vastaavasta teosta 1970-luvulla)

    VastaaPoista
  9. En ole huomannut, että Freudenthal, Donner, Rehn, Lipponen tai Virolainen olisivat figureeranneet Sipilän hallitusvaihtoehtojen toimivuuden arvioinnissa.

    VastaaPoista
  10. Taitaa olla paras lopettaa tämän kolumnin aiheuttama keskuuatelu. Alan joutua siinä niin syvälle kommentoijien poliittisen elämäntuskan syövereihin, että siitä ei taida olla hyötyä kummallekaan osapuolelle. Mutta siitä olen iloinen, että tässä keskustelussa olen onistunut tuottamaan populismille määritelmän, joka on paras tähän mennessä kirjoittamistani (1.7. klo 23.31). Jään kiinnostuneena odottamaan, millaista palauteta alkaa tulla tämän jälkeen seuraavaksi kirjoittamistani kolumneista tai muusta kontributiosta.

    VastaaPoista