keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kolumni 6.10.2016: Nato-kansanäänestys olisi liian iso riski

Etelä-Suomen Sanomat 6.10.2016

Eilen Helsingin Sanomissa ja tässä blogissa julkaistussa kirja-arviossa käsittelin kansanäänestyksen sopivuutta päätöksentekoon Nato-jäsenyydestä. Tänään Etelä-Suomen Sanomissa olleessa kolumnissa täsmensin eilisessä jutussa lyhyen maininnan varaan jäänyttä ajatustani näin:

Naton vastustamisen elämäntavakseen ottaneet ovat taluttaneen ansaan suuren joukon politiikan johtotehtäviin ajautuneita yksinkertaisia sieluja. Onhan se niin komeaa vaatia kansanäänestystä, että sitä ei kertakaikkiaan voi vastustaa.  Tähän älylliseen laiskuuteen hairahtaneiden isänmaallinen velvollisuus on irrottautua helposti heitetystä vaarallisesta lupauksestaan.

On liian iso riski avata edes teoreettisesti se mahdollisuus, että kansanäänestys kaataisi demokraattisten valtioelinten parhaan mahdollisen virkamies- ja sotilasosaamisen perusteella valmisteleman, Naton kanssa valmiiksi neuvotteleman ja eduskunnan hyväksymän sopimuksen Natoon liittymisestä.

Sama katastrofi tulee vastaan siinä vielä hullummassa vaihtoehdossa, että kansanäänestyksellä intoilijat onnistuvat varsinaisessa päätavoitteessaan. Niin kävisi jos pelästyneet poliitikot keksisivät järjestää kansanäänestyksen siitä, saako hallitus edes valmistella ja ajatella Nato-jäsenyyttä.

Molemmat Nato-kansanäänestyksen muodot alistaisivat Suomen Venäjän vaikutusvaltaan vielä julmemman kuin yya-sopimus aikoinaan. Sopimuksessa oli sentään tekstikohtia, joiden tulkintaan suomalaiset voivat yrittää tarrautua pelastautuakseen.

Kansanäänestys olisi niin iso riski, että mikään vastuullinen hallitus ei voi sitä ottaa.  Jo sillä uhkaaminen tekee Nato-jäsenyyden mahdottomaksi, ennen kuin siitä on edes yritetty päättää yhtään mitään. Tämän dilemman pahin riski on, että Nato-vaihtoehto luiskahtaa huomaamatta ulottumattomiin. Silloin oltaisiin Kremlin komennossa pahemmin kuin koskaan normaalioloissa.

Kielteinen Nato-kansanäänestys veisi puheoikeuden Suomen turvallisuuspoliittiselta johdolta. Jos Suomen kansa äänestää Venäjän puolesta, Kremlin ei tarvitse välittää Helsingin hallitusherroista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti