Kolumni 11.8.2016 Itämeren uusi asento

Etelä-Suomen Sanomat 11.8.2016
Itämeren uusi asento

Venäjän aloite Itämeren alueen turvallisuuskonsultaatiosta on perusteiltaan taitava liike. Se viipaloi Natoa Venäjän mielen mukaan ja pakottaa Länsi-Euroopan asetelmaan, jossa Venäjä näyttää rauhantahtoiselta aloitteentekijältä. Kutsusta kieltäytyminen olisi voitto Venäjälle. Mestaritrollien työn tuntee siitä, että musta kääntyy valkoiseksi.

Venäjä rakentelemaan kuvioon tuli kuitenkin sen kannalta kiusallinen kupru, joka paljastaa operaation amatöörimäisyyden. Kuvio sisältää senkin vivahteen, että Venäjä myöntää Ruotsin ja Suomen kuuluvan Naton joukkueeseen. Venäjälle kävi vahinko, se tunnusti epäonnistuneensa.  Itämerta hallitsi ennen neuvostolaivasto ja sitä piti sanoa rauhan mereksi. Nyt se on muuttumassa Naton sisämereksi.

Venäjän kannalta olisi ollut parempi viedä Itämeren ongelma Nato-Venäjä-neuvostoon. Se olisi pudottanut pelilaudalta Venäjän pohjoiset kiusankappaleet Ruotsin ja Suomen. Tosin se olisi samalla tuonut yhteisen pöydän ääreen koko Naton kirjavan jäsenkunnan ja niiden keskinäiset turvatakuut. Nato-sopimuksen viides artikla pätee kuitenkin koko voimallaan myös nyt ehdotetussa kuviossa, vaikka Venäjä neuvottelee vain Itämeren piirissä olevien Nato-maiden kanssa.

Itämeren turvallisuusasioiden käsittely Nato-Venäjä-neuvostossa olisi Suomelle pahin mahdollinen painajainen. Siinä suurvallat keskustelisivat Suomen turvallisuudesta Suomelta suljettujen ovien takana. Vatjseslav Molotovin ja Joachim von Ribbentropin haamut alkaisivat huhuilla kokoussalin nurkissa, ja se herättää synkeitä ajatuksia. He kävivät aikoinaan kauppaa Suomen kohtalolla, ja seuraukset muistetaan.

Tältä kauhulta olisi säästytty jos Suomi olisi ajoissa älynnyt, mitä kello oli lyömässä. Turvallisuuspolitiikan johto joutuu nyt korjaamaan sen, mikä edellisen johdon aiheuttamista vahingoista ehkä vielä on korjattavissa.

                                            x                    x                    x

Kreml joutuu vähitellen tunnustamaan sen realiteetin, että Skandinavian Nato-vyöhykkeen ja Venäjän välinen alue, joka ennen oli harmaata vyöhykettä, on nyt siirtymässä uuteen asentoon. Venäjän vaikutusmahdollisuudet Itämerellä vähenevät entisestään, vaikka Nato ei laajene.  

Tilanne ei ole Suomen kannalta kuitenkaan ruusuinen. Tietysti Venäjän vaikutusvallan oheneminen on helpotus. Suomen hivuttautuminen Naton rauhankumppanuuttakin läheisemmäksi kumppaniksi  on silti laiha lohdutus, sillä sekään ei anna turvatakuita. Se suojaa vain välillisesti, ja sitäkin vain niin kauan kun Nato ja Yhdysvallat tuntevat tarvitsevansa Ruotsin ja Suomen yhteistyötä Baltian puolustuksessa.

Turvallisuuskysymyksien kanssa puuhastelevat suomalaiset kansanedustajat lietsovat äänestäjiensä Nato-vihapuhetta kauhistelemalla, miten Nato-Suomen pojat ja tyttäret joutuisivat taistelemaan Viron itärajalla Venäjää vastaan jenkkikenraalien komennossa. Tällainen turvallisuuspoliittinen lapsenmielisyys kauhistuttaa, varsinkin kun sitä tuntuu olevan vaikutusvaltaistenkin poliitikkojen ja heidän äänestäjiensä keskuudessa.

Vaikka Suomi olisi Naton jäsen, ei olisi järkevää siirtää sen aluepuolustuksen voimaa Suomenlahden eteläpuolelle. Se lisäisi sivustahyökkäyksen uhkaa Viroon ja heikentäisi vakavasti Baltian turvallisuutta. Suomen ja Ruotsin yhteinen puolustusvoima tukee Baltiaa parhaiten varmistamalla, että mikään ulkopuolinen voima ei pääse käsiksi sen puolustuksen selustaan ja sivustaan.  

Ruotsilla ja Suomella on yhteensä yli 200 melko modernia taistelukonetta. Niiden yhteistyö Yhdysvaltain ilmavalvonnan ja taistelunjohdon kanssa Itämerellä saattaisi hyvinkin kiinnostaa Natoa ja hillitä Venäjän voimapolitiikkaa. Nykyinen harjoitustoiminta osoittaa, että siihen ei välttämättä tarvita Nato-jäsenyyttä.