keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kolumni 17.5.2018: UHKAAKO TWIITTI SUOMEAKIN?

Etelä-Suomen Sanomat 17.5.2018

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittautunut diilien teon mestariksi. Mutta nyt hän toisaalla yrittää purkaa ydinasekehittelyä rajoittavaa kansainvälistä diiliä, jonka sääntöihin upporikas öljyvaltio on sopeutunut. Samaan aikaan toisaalla hän yrittää tehdä uskomatonta diiliä, jolla sopimuksia rutiininomaisesti rikkova häirikkövaltio saataisiin tuhoamaan ydinaseensa ja alistumaan kansainväliseen valvontaan.

Ydinasevalvonnan samanaikainen tuhoaminen ja rakentaminen näyttäisi normaalilogiikan mukaan vahvistavan Trumpin mainetta kävelevänä katastrofina. Hänen omassa käsitemaailmassaan tällinen vaikutuksiltaan vastakkaisten diilien päällekkäisyys kuitenkin palauttaa Yhdysvaltain suuruuden.

Äkkiä ajatellen supervallan presidentiksi päätyneen yksinkertaisen sielun touhuamisella ei toistaiseksi ole ollut Suomelle ollut kovinkaan suurta merkitystä. Kannattaa silti olla varuillaan.

Moni Trumpin hallinnon johtotehtäviin ponnahtanut terveen järjen edustaja on yksi toisensa jälkeen erotettu. Jos tämä meno jatkuu, pyöröovi voi hyvinkin nielaista imuunsa myös puolustusministeri James Mattisin. Se olisi iso ongelma Natolle, mutta varsinkin Ruotsille ja Suomelle.

Pohjolan Natoon kuulumattomat maat ovat onnistuneet hankkimaan Yhdysvaltain tuen monenkeskisillä Itämeren alueen yhteistyökuvioilla. Yhdysvaltain, Ruotsin ja Suomen yhteinen aiesopimus vakauttaa Naton ulkopuolisten maiden asemaa merkittävästi, mutta ei läheskään niin hyvin kuin vakauttaisi Nato-jäsenyys.

Valmius myydä Suomelle ilmavoimien ja rannikkopuolustuksen huipputasoisia asejärjestelmiä osoittaa, että Yhdysvallat on jo kauan sitten arvioinut tarvitsevansa Suomen yhteistyötä perinteisen puolustuskyvyn ylläpitoon Pohjois-Euroopassa.

Jos näiden kuvioiden lipunkantaja Mattis potkitaan ulos puolustusministeriöstä, Ruotsin ja Suomen liittoutumattomuutta epätoivoisesti varjeleva puolustusstrategia tuhoutuu. Valkoisesta talosta singahtava twiitti voi hetkessä lamauttaa Pentagonin ja Pohjois-Euroopan liittoutumattomien vuosikymmeniä rakentaman yhteisen puolustuskuvion.   

Presidentin riehumisen leviäminen ulkoministeriön lisäksi vielä puolustusministeriöönkin olisi ongelma koko Natolle, mutta varsinkin sen pohjoiselle ryhmälle, ja aivan erityisesti Naton liittoutumattomille kumppanimaille. Jos Mattis katoa kuvioista, presidentillinen twiitti aamutuimaan voi koska tahansa kaataa tuoreen aiesopimuksen ja sen kanssa paljon muuta. Nato-jäsenyys suojaisi Ruotsia ja Suomea tältä riskiltä.  

Itämeren vakaus on niin iso asia Natolle, että sen jäsenet eivät voisi vaieten katsella Yhdysvaltain irtautumista Pohjois-Euroopan puolustuskuviosta, johon kuuluvat myös alueen liittoutumattomat.  Se ei luultavasti voisi toteutua ihan pelkästään ruhtinaallisesta päähänpälkähdyksestä Valkoisessa talossa. Naton pohjoisten jäsenten ei luulisi olevan vaikeaa osittaa Yhdysvaltain puolustusvastuussa olevalle virkamies- ja sotilaseliitille, että Itämeren ja Baltian puolustus olisi epätoivoista ilman Ruotsia ja Suomea.  

Sotilaallisesta liittoumattomuudesta huumautuneiden Ruotsin ja Suomen pitää havahtua tosimaailmaan sen verran, että hakeutuvat myös muodollisesti Naton jäseneksi. Käytännössä ne ovat jo vuosikausia olleet Naton rintamassa ihan muuten vaan.  

Kun reaalipoliittisin perustein tehdään yhteistyötä lännen puolustusliiton kanssa, sotilaallisella liittotumattomuudella keikarointi voi herättää epäluuloja kummallisen käytöksen todellisista tavoitteista. Yhdysvaltain presidentin outo tempoilu on tässä yhtälössä jo yksi epävarmuustekijä liikaa. Ruotsin ja Suomen ei kannata hankkiutua samaan kategoriaan.   

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Pikakommentti 7.5.2018: Liittopomon supermoka


Onhan se kamalaa, jos sovittelija pitää tavoitteenaan työmarkkinoiden yleistä palkkatasoa, kuten hänen edeltäjänsä vuosikymmeniä. Mutta se vasta on kummallista, että palkansaajaliiton puheenjohtaja keksi sanoa sovittelijan olleen työnantajien puolella vasta sitten kun jälkikäteen kuuli työnantajaliiton tarjonneen sovittelijalle työpaikkaa. Eipä liittojohtajalle voi kuvitella tuota pahempaa mokaa. Nostamalla tämän kissan pöydälle tilanteen mentyä jo ohi liittopuheenjohtaja julistaa suureen ääneen täydellistä epäonnistumistaan.  

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Kolumni 3.5.2018: UUDISTAJIEN EVÄÄT


Etelä-Suomen Sanomat 3.5.2018

Julkisuudessa pyörin eväätvät sekavat tiedot näyttävät siltä, että Hjallis Harkimon bisnekset olisivat venäläisten oligarkkien peukalon alla, eikä kukaan taida tietää, mitä trolliyhteisöä he edustavat. Tällainen uudistaja voi olla enemmän uhka kuin mahdollisuus.   

Elina Lepomäki yrittää murtaa jäykkiä rakenteita konservatiivipuolueen sisältä käsin. Hän lähtee paljain käsin taisteluun ylivoimaa vastaan. Sellainen rohkeus mykistää, mutta myös ihastuttaa.

Olin parikymmenetä vuotta sitten nuorsuomalaisten mukana yrittämässä yhteiskunnallista ryhtiliikettä vähän samaan tapaan kuin Harkimo ja Lepomäki nyt. Kokemus opetti, että säkenöivän oivalluksen loistelias julkistus ei uudista mitään. Tavallisesti iso idea pirstoutuu. Jotkut sen osaset voivat toteutua siellä täällä, mutta pääosa raukeaa tyhjiin.

                                            x                    x                    x

Teimme keväällä 1995 aloitteen yleissitovuuden purkamisesta paikallisen sopimisen tehostamiseksi. Kuulin yllätyksekseni, että yritystasolla oli tekeillä uudistuksia, joista henkilöstö ja yritysjohto eivät hiiskuneet liitoilleen mitään. Ihmiset alkoivat jo silloin tehdä asioita niin kuin oli järkevää eikä niin kuin liitot määräävät. Nyt sellainen meno taitaa olla omalla painollaan yleistymässä maan tavaksi.

Kun aloitteemme palvelusetelin käytöstä lasten päivähoidon uudelleenorganisoinnissa oli vesittynyt, esitimme syksyllä 1995 sen perusidean mukaista lisäystä hallituksen esitykseen päivähoitolaiksi. Kun tästä lisäyksestä äänestettiin eduskunnassa, kuuloetäisyydellä istunut kokoomuksen silloin vielä nouseva tähti supatti, että muutosehdotuksemme on ihan järkevää. Ja sitten hän äänesti sitä vastaan.

Teimme 1996 aloitteen pienten yhtiöiden toimintaedellytysten parantamisesta ja esitimme lakiehdotuksen niiden hallinnon yksinkertaistamisesta. Aloite tukehtui valiokuntiin, kuten niille aina käy. Mutta nyt esitysemme eri osat ovat yksi toisensa jälkeen toteutuneet mikä minkin vanhan lain osauudistuksen yhteydessä.

Perustuloa ja negatiivista tuloveroa yhdistelevä verouudistukemme olisi keventänyt tuntuvasti pienipalkkaisten tuloverotusta, lisännyt vähän keskituloisten rasitusta ja pitänyt suurituloisten veron korkeana.  Sain isällisen neuvon, että olisi tyhmää lisätä veroja väestöryhmälle, joka on potentiaalisesti tärkein äänestäjäkuntamme. Vastasin että sosiaalisesti oikeudenmukainen verotus on tärkeämpää kuin vaalitaktikointi, ja sain hölmön maineen.

Esitimme perustuslakiuudistusta valmistelleelle komitealle siirtoäänimenetelmään perustuvaa vaaliuudistusta (Single Transferable Vote). Se olisi riistänyt nykyisen vaalilain suurille puolueille varmistaman kohtuuttoman edun pienissä vaalipiireissä. Silloin idea vaiettiin kuoliaaksi, mutta nyt vihreät taisivat kuiskia vähän sen suuntaan.  

Esitimme eduskunnan perustuslakivaliokunnan aseman selkeyttämistä siirtämällä sen oikeudenkäyttöön kuuluvat asiat perustuslakituomioistuimelle. Kun perusteita ehdotuksen tyrmäämiseen ei keksitty, se tapettiin hiljaisuudella. Viime aikoina perustuslakituomioistuimen tarpeesta on kevyesti edes keskusteltu.   

                                            x                    x                    x

Nuorsuomalaisuuden kokemus osoittaa, että rakenteet uudistuvat vain asiantuntijavirkamiesten ja yhteiskunnallisesti valveutuneiden kansanedustajien yhteistyöllä. Se ei tapahdu sosiaalisen median leiskutuksessa, TV-ajankohtaisohjelmien kilpalaulannassa eikä torikokousten palopuheissa. 
Uudistukset perustuvat eduskunnan valiokuntien hiljaiseen puurtamiseen.

Lepomäen avaama polku tarkoittaa ilmeisesti jotakin tämä tapaista. Sillä voisi ehkä saada jotakin aikaan, mutta pitkä polku se on. Harkimon eväillä voi ehkä luoda jääkiekkojoukkueen brändin, mutta tuskin uutta yhteiskuntaa.  

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Pikakommentti 26.4.2018: Tie Natoon


Vaikka Nato-asiaa kääntää mihin asentoon tahansa, yhdestä asiasta ei pääse irti. Se tarvitse eduskunnassa - siis tulevassa eduskunnassa – niin ison kannatuksen, että asia ei onnistu ilman keskustaa ja demareita. Nato-jäsenyys ei toteudu sillä, että kokoomus ujosti kuiskailee Naton puolesta ja sen rinnalle perustetaan taas joku uusi pikkuryhmä piipittämään, että Nato, Nato, Nato.

Nato-jäsenyys voi toteutua vain niin, että presidentti alkaa puhua avoimesti Nato-jäsenyyden puolesta, ja Naton kannattajat tukevat häntä puhumalla järkeä yya:n perään haikailijoille ja pasifistihaaveilijoille. Presidentinvaalikampanjansa merkittävimmissä lausumissa Niinistö oli jo melko lähellä tälle tielle lähtemistä. Historia kannustaa niitä, jotka tekevät aloitteita eikä niitä, jotka väistelevät päätöksiä.   

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Pikakommentti 20.4.2018: Onko puhtaita jauhoja pussissa?


Ennen kuin Harkimosta ruvetaan tekemään politiikan raikkauden ja luovuuden apostolia, kannattaa ottaa puoli askelta taakse ja katsoa silmät sirrillään, mitä näkyy, ja miettiä, mikä ei ehkä näy. Minua epäilyttää erityisesti, että muistelen Harkimon jossain vaiheessa tehneen isolta näyttänyttä bisnestä Venäjällä, eikä mitä tahansa bisnestä vaan urheilubisneta. Juuri se maa ja juuri tuo bisnes ovat ainakin yleisen maineensa mukaan sellaista aluetta, jolla on vaikea pitää huoli siitä, että jauhot ovat puhtaita edes omassa pussissa. En ymmärrä noita elämänalueita ollenkaan, ja olen siksi etukäteen epäluuloinen. Siksi olisi hyvä, jos joku näitä asioita tunteva yrittäisi selvittää, mikä on Harkimon suhde venäläiseen bisnekseen ja varsinkin urheilubisnekseen. Onko puhtaita jauhoja pussissa?

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kolumni 19.4.2018: VENÄJÄN UUSI AHDINKO


Etelä-Suomen Sanomat 19.4.2018

Lännen johtovaltioiden isku Syyrian myrkkykaasukeskukseen taisi sittenkin osua kaikkein kipeimmin Venäjän presidentti Vladimir Putiniin. Hänen suuri projektinsa Euroopan yhtenäisyyden murentamiseksi on tähän asti edennyt melkein itsestään. Putinin puolesta sitä myyräntyötä tekivät Yhdysvaltain lapsenmielinen presidentti, Europan unionia rikki raastava Britannian pääministeri ja unionia sisältä käsin myllertävä Ranskan presidentti. 

Nyt tämä sekalainen seurakunta olikin yhdessä rintamassa Venäjän suojattia ja siis Venäjää vastaan. Asetelman teho melkein korostui siitä, että Britannian ja Ranskan osuus ohjusiskuun oli lähes olemattoman pieni. Se ei ollut sotilaallista ärhentelyä vaan pelkkää lipun näyttöä ja siksi juuri niin tehokas ele. Putin joutuu ehkä harkitsemaan uudelleen joidenkin palikoiden asentoa pelilaudallaan.

Vanhan Euroopan entisten suurvaltojen mukana ololla oli muutenkin asetelmaa vakauttava vaikutus. Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis saa ehkä edes vähän selkänojaa yrittäessään torjua presidentti Donald Trumpia kaikkein vaarallisimpia hullutuksia.

Pahin painajainen on toistaiseksi vältetty. Niin kauan kun venäläisiin ja heidän asejärjestelmiinsä ei ole kajottu, Putin voi tyytyä raivoisaan sanasotaan. Mutta tilanne ei ole ohi vaan entistä pahempi. Ehkä vähäinenkin virheliike voi kaataa korttitalon. Jos arkkivihollinen koskee Äiti-Venäjän pyhiin aseisiin ja sen sankarisotureihin, Putinilla ei ole muta mahdollisuutta kuin vastata tuleen tulella.

Kun Turkin hävittäjä tuhosi venäläisen sotakoneen, Venäjä pystyi reagoimaan melko hillitysti, vaikka ampuja oli Nato. Se oli hieno suoritus. Sama tuskin toistuu, jos venäläisiä ampuukin jenkki. Todennäköisesti Venäjä reagoisi taistelukosketukseen Yhdysvaltain kanssa rajusti, mutta ydinasetason alapuolella.

Venäjän sotilaallinen ylijohto taitaa sittenkin elättää edelleen kylmän sodan ainoaa arvokasta perintöä, joka on MAD-oppi. Jos ydinaseet alkavat puhua, molempia osapuolia kohtaa täysi tuho, Mutually Assured Destruction.

Ei ole mitään takeita siitä mitä Trump tekee, jos Yhdysvaltain tai Venäjän asevoimat vaikka vain vahingossa avaavaa tulen toista vastaan. Täytyy vain toivoa, että presidentin hallinnossa jäljellä olevat harvat kenraalit pystyvät pitämään yllä ainoaa kylmässä sodassa syttynyttä terveen järjen pilkahdusta, MAD.  

Jokin aika sitten lehdistössä kierteli huhuja Trumpin hallinnon evp-kenraalien salaisesta veljeskunnasta.  Heidän väitettiin sitoutunen ydinasesodan estämiseen vaikka vastoin presidentin käskyä. Jos twiittipolitiikka alkaa kiihtyä kohti ydinasetasoa, sellaista kaiken uhraavaa sankaruutta todella tarvitaan.  

Ohjusisku Syyriaan rajattiin huolella ja toteutettiin nopeasti. Toivottavasti siinä syntynyt epävirallinen liittokunta pysyy koossa. Jos taas tulee vaaran paikka, Britannian ja Ranskan osallistuminen tilanteen hallintaan voisi ehkä auttaa Yhdysvaltain sotilasjohtoa pitämään arvaamatonta presidenttiään  aisoissa.

x                    x                    x

Venäjän taitamaton toiminta kaasuiskujen jälkihoidossa lisää sen ahdinkoa. Jos oikein pontevasti jankuttaa syyttömyyttään, se ei vakuuttaa ketään mistään. Jos Venäjä todella on niin viaton kuin se ilmoittaa, nimenomaan juuri sen pitäisi vaatia kaasuiskujen puolueetonta ja perusteellista tutkimusta. Syyttömällä ei ole siinä mitään pelättävää.

Torjumalla myrkkykaasuterrorismin tutkinnan ensin Salisburyn ja sitten Duman kaasuiskusta Venäjä itse asiassa osoittautuu näiden sotarikosten osapuoleksi. Sen käytökselle ei ole muuta järkevää selitystä kuin se, että tutkinta paljastaisi Venäjän syyllisyyden tai osasyyllisyyden näihin törkeyksiin.

torstai 12. huhtikuuta 2018

Pikakommentti 13.4.2018: MIKSI NATO?

Etelä-Suomen Sanomat julkaisi 13.4.2018 Timo Räsäsen vastineen kolumnilleni Johtajuus on dmokratiaa (ESS 6.4.2018). Hän paheksuu asiantuntijoiden näköalattomuutta ja varottaa, että kansalaismielipiteen ohittaminen järkisyihin vedoten johtaa demokratian rapautumiseen ja sitä kautta harvainvaltaan. Hän vaatii minua perustelemaan järkisyillä, miksi Natoon kannattaisi liittyä, ja yksilöi seitsemän kysymystä. Vastaukseni niihin on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 13.4.2018:

1 Kolme ratkaisevinta perustetta liittyä Natoon?
- Suomen puolustuksen tärkeimpien asejärjestelmien toimivuus perustuu Nato-maiden aseteknologian tuotekehittelyn ja -tekniikan ylläpitoon sekä taistelumateriaalin, ampumatarvikkeiden ja ohjusten toimituksiin. Suomen puolustuksen asetekniikan ja puolustusvälineiden huoltovarmuus on jo nyt täysin riippuvainen Nato-maista.  
- Koska Suomi sijaitsee Itämeren alueella, on epäjohdonmukaista jättäytyä alueen puolustuksesta vastaavan liiton ulkopuolelle.
- On luontevaa kuulua samaa puolustusjärjestelmään lähialueen seitsemän samanmielisen valtion kanssa.   
2 Natojäsenyyden kustannukset Suomelle?
Viime vuoden tasolla jäsenyyden vuosikustannukset olisivat olleet 106 miljoonaa euroa. Sen vuoden koko puolustusbudjetti oli noin 2 800 miljoonaa euroa. Tämän laskelman perusteet näkyvät viime syksynä ilmestyneen Muistumia-kirjani sivulla 370.  
3 Natojäsenyyden vaikutus Suomen puolustusvoimien rakenteeseen?
Ei vaikutusta. Suomi päättää siitä.
4 Natojäsenyyden vaikutus Suomen puolueettomuuteen?
Ei vaikutusta. Suomi luopui puolueettomuudesta 23 vuotta sitten.
5 Mihin uhkakuviin Natossa varaudutaan?
- Jos Suomenlahden tai Itämeren alueella syntyy aseellinen kriisi, Suomi ei voi pysyä sen ulkopuolella. Siinä tilanteessa kansallinen puolustus ei yksin riitä varmistamaan Suomen valtioalueen koskemattomuutta.
- Jos Baltian alueella syntyy aseellinen kriisi, on pystyttävä estämään Venäjää käyttämästä Suomen aluetta sotatoimiin Baltia aluetta vastaan. Siihen ei pystytä ilman Naton apua.
6 Mitä muita vaihtoehtoja Nato-jäsenyydelle on?
Nykyinen tehostettu Nato-kumppanuus EOP (Enhanced Opportunities Prgramme).
7 Nato-referenssit: Missä kansainvälisissä konflikteissa Nato on onnistunut?
Pohjois-Atlantin sopimuksen viidenteen artiklaan on vedottu kaksi kertaa, New Yorkin WTC-iskun 2001 ja Pariisin terroristihyökkäyksen 2015 jälkeen. Molemmissa tapauksissa se johti poliittiseen ja tiedusteluyhteistyöhön, joka jatkuvat edelleen. Kumpikaan ei johtanut Naton sotilaalliseen toimintaan.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Pikakommentti 10.4.2018: Savuava ase


Torjumalla myrkkykaasuterrorismin tutkinnan Venäjä ilmoittautui tämän sotarikoksen osapuoleksi. Sen toiminnalle ei ole muuta järkevää selitystä kuin se, että tutkinta paljastaisi Venäjän syyllisyyden tai osasyyllisyyden törkeyteen. Savuava ase on löytynyt. Se on Kremlissä. 

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Kolumni 5.4.2018: JOHTAJUUS KUULUU DEMOKRATIAAN

Etelä-Suomen Sanomat / Netissä 5.4.2018 / Printissä 6.4.2018 

Presidentti J. K. Paasikiven pakotti runnomalla suomalaiset hyväksymään yya-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Hän joutui taistelemaan vain vaivoin peiteltyä neuvostovihaa vastaan. Paasikivi sai kansan kuitenkin ymmärtämään, että kun jatkuvasti eletään kriisin varjossa, on alistuttava epämukavaan todellisuuteen.   

Nyt suomalaiset tuntuvat hyväksyvän presidentti Sauli Niinistön aikana toteutetun Nato-yhteistyön, mutta he vastustavat raivokkaasti puolustussopimusta yhteistyökumppanin kanssa. Niinistöllä ei ole käytettävissään Paasikiven johtamismallia. Nyrkin jyräyttäminen pöytään ei nyt auta. Se onnistui Paasikivelle, koska kansa ymmärsi tilanteen vakavuuden.

Nykysuomalaisilla on hyvin epärealistinen käsitys Pohjois-Euroopan tilanteesta ja Suomen asemasta siinä. Tilanne on vaarallinen, jos turvallisuuspolitiikan perustelu turvallisuustarpeella ei mene perille.

Kovan ulkopolitiikan isot asiat on kahlittu sisäpoliittiseen pakkopaitaan. Silloin ratkaisut riippuvat ihan muista asioista kuin kansainvälisestä tilanteesta ja Suomen puolustuskyvystä. Puoluejohtajat yrittävät ansaita ulkopoliittisia kannuksia sommittelemalla hienolta kuulostavia toisintoja kylmän sodan aikaisen liturgian säkeistä.

Tällä sanataiteen helskytyksellä ei ole kosketuskohtaa Suomen tilanteeseen hyytävän kylmässä maailmassa. Hallituksen käytössä olevat turvallisuuden asiantuntijat valmistelevat ulkopoliittiset esitykset ympäristön tilaa viileästi arvioiden. Mutta kun eduskunnassa koittaa päätöksenteon hetki, asiantuntemuksen arvostus nollautuu ja järkipuhe uhkaa haihtua suomalaisen savupirtin räppänästä taivaan tuuliin.

Turvallisuuden isot linjat on silti ratkaistava eduskunnassa, vaikka siellä tätä prosessia johtavat sisäpolitiikan kiintotähdet ovat noviiseja turvallisuusasioissa, jos sitäkään. Tutustuminen kansainvälisiin peruskuvioihin ei tunnu kiinnostavan heitä, mutta päätöksiä kyllä tehdään tomerasti. 

Puolueiden pitää varautua ensi vaalikauden suuren luokan turvallisuuspolitiikan ja maanpuolustuksen perusratkaisuihin. Kunnialla selviäminen tästä urakasta riippuu siitä, millaisia historian ymmärtäjiä ja kansainvälisten asioiden osaajia puolueet pystyvät hankkimaan eduskuntaehdokkaikseen ja tukemaan heidän valintaansa. Eduskuntaan on saatava kansainvälisten asioiden älylliseen käsittelyyn pystyvää väkeä.

                                            x                    x                    x

Päätöksentekokulttuuri tarvitsee järkiperäisen piristysruiskeen. On opittava hyväksymään se, että poliittinen johtajuus on demokratian normaali työmenetelmä eikä herrojen mahtailua. Uudessa kulttuurissa päätöksentekijät eivät voi keskittyä myötäilemään kansalaismielipiteen äänenpainoja.

Heidän pitää eritellä julkisesti tilanneanearvioitaan ja niihin vaikuttavia ilmiöitä. Heidän johtopäätöstensä torjumiseen ei riitä someraivon hehkuttaminen. Jos poliittisen johdon päätelmät halutaan kumota, se pitää tehdä kylmiä faktoja työstäen samalla tavalla, jolla turvallisuusasioiden valmistelukoneisto toimii. 

Tällaisessa ympäristössä päättäjän poliittinen tulevaisuus on epävarma. Valmius johtajan asemaa uhkaaviin järkeviin päätöksiin on harvinainen ilmiö. Mitä tiukempiin asetelmiin joudutaan, sitä huutavampi on tällaisen älyllisen ryhtiliikkeen tarve ja sitä helpompaa populistien on buuata eliittiherrat maan rakoon. Päätökset tiedustelulaeista, puolustusvoimain suurinvestoinneista ja Nato-jäsenyydestä mittaavat eduskunnan kykyä tehdä reaalipolitiikkaa.

Siinä työssä voi menestyä vain sellainen poliittinen kulttuuri, jossa eduskunta- ja presidentinvaaleissa enemmistön tuen saaneilla on oikeus ja velvollisuus todella johtaa eikä vain antautua satunnaisesti ajelehtivan yleisen mielipiteen vietäväksi.


tiistai 27. maaliskuuta 2018

Pikakommentti 28.3.2018: Kreml ei ole raastuvanoikeus


Tietenkin olisi oikein reagoida Venäjän myrkkyyn vasta sitten kun on länsimaisen tason mukainen juridinen näyttö. Siitä tulisi hyvä mieli. Mutta Kreml ei ole raastuvanoikeus. Ja jos vaikka olisikin, Putin jatkaisi syytetyn aitiossa juuri niin kuin ennen sinne joutumistaan. Kiistäisi kaiken, vaikka näyttö olisi mitä. Siksi oli oikein reagoida nyt eikä parin vuoden päästä, kun joku kansainvälinen tuomioistuin ehkä pystyy antamaan päätöksen. Ja koska Putin kiistää aina kaiken, oikeudesta tulisi nahkapäätös. Tilanne olisi paljon jahkaamisen jälkeen palannut samaksi kuin nyt. Oli parempi toimia heti kuin myöhemmin. Tämä on historiassa ihan tavallista. Juridisesti pätevää totuutta ei ole, mutta kaikki tietävät ja ymmärtävät, mitä on tapahtunut.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Kolumni 22.3.22018: TALVISODAN SYVÄMERKITYS


Etelä-Suomen Sanomat 22.3.2018

Suomen merkittävimpiin tietokirjailijoihin kuuluva Max
Jakobson kutsutiin melkein 30 vuotta sitten tapaamaan Neuvostoliiton sotahistorian laitoksen johtajaa kenraalieversti Dmitri Volkogonovia. Kenraalilla oli kuulemma viesti. Sain mahdollisuuden olla mukana heidän kohtaamisessaan.

Volkogonivin viesti oli ensimmäinen Neuvostoliiton virallinen sotahistoriallinen lausuma, jossa talvisodan syttyminen ei mennyt suomalaisten syyksi. Hän totesi yksiselitteisen selvästi Stalinin sodan aloittajaksi. Volkogonov ei tuominnut Stalinin sopimusta Hitlerin kanssa loppukesällä 1939, mutta kylläkin sen lisäpöytäkirjan, jonka johdannainen talvisota oli.

Volkogonov myönsi oikeaksi Stalinin peruspyrkimyksen vahvistaa Leningradin puolustusta, mutta totesi siinä käytetyt keinot vääriksi. Suomen kommunistipuolueen legendaarisen johtohahmon Otto Wille Kuusisen nukkehallituksen perustamista hän sanoi muitta mutkitta tyhmyydeksi. Neuvotteluja olisi pitänyt jatkaa suomalaisten kanssa, vaikka nämä olivat jäykkiä ja taipumattomia.

Volkogonovin talvisota-analyysiin liittämät selityslausumat eivät kokonaan kumonneet vanhaa virallista neuvostototuutta. Se laimeni puolitotuudeksi, mutta selvään valheeseen verrattuna tämäkin oli paljon. Stalin oli huolissaan siitä, että vihamieliset voimat käyttäisivät Suomen aluetta hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan.

Volkogonovin tapa puhua osoitti, että hän piti Stalinin tilanneanalyysia pohjimmiltaan oikeana. Kaikesta muusta hän oli sitten eri meiltä Stalinin kanssa. Generalissimuksen virheitä oli ainakin viisi. Salainen lisäpöytäkirja Hitlerin kanssa, uhkavaatimus Suomelle, kyvyttömyys ennakoida suomalaisten suhtautumista Kuusisen hallitukseen, väärä arvio Suomen puolustuskyvystä ja valmistautumattoman armeijan lähettäminen sotaan äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa.

                                            x                    x                    x

Volkogonov ei tulkinnut historiassa havaittuja tosiseikkoja pelkästään marxitais-leninistisen luokkakantaisuuden kannalta. Tämä oli uusi, ja hänen lausuntonsa ehkä hämmästyttävin piirre. Hän pani ennennäkemättömän paljon painoa moraaliselle oikeudenmukaisuudelle.

Hän myönsi Suomen reagoineen oikein, kun se asettui vastustamaan Stalinin vaatimuksia.  Ja hän sanoi enemmänkin: suomalaisten toiminta talvisodassa antoi esimerkin siitä, miten kansan pitää taistella itsenäisyytensä puolesta. ”Tämä herätti sympatiaa myös meillä.” Siinä oli Volkogonovin sanoman ydin. Se oli sensaatio.

Puolen vuosisadan viiveellä talvisodasta saatu mahdollisimman arvovaltainen neuvostotulkinta antoi aihetta uusiin arvioihin enemmän Suomessa kuin Neuvostoliitossa. Kansallinen itseruoskinta oli lastannut suomalaiseen sieluun sellaisen syyllisyyden ja mielistelyn sykkyrän, että itsestään selvät asiat olivat vääntyneet muodottomiksi.

Ehkä pari sukupolvea suomalaisia oli pakottautunut ajattelemaan, että sota on aina väärin, ja sota Neuvostoliittoa vastaan on aivan erityisen väärin. Volkogonov murskasi älyn ja moraalin moukarilla tämän tunkkaisen hurskastelun. Vääryys on vääryys olosuhteista riippumatta. Puolustus on jokaisen oikeus, olipa hyökkääjä kuka tahansa. Volkogonovin sensaatiomainen ylistys suomalaisten oikeutetusta puolustustaistelusta jatkui: ”Suuret valtiot arvostavat toisten valtioiden mahdollisuutta puolustautua.”

Hän ei puhunut kenenkään puolesta eikä omaa isänmaataan vastaan, hän puhui yleisestä periaatteesta. Suomalaiset eivät pitkään aikaan uskaltaneet ihan rauhallisin mielin viedä loppuun asti sitä yksinkertaista ajatusta, että puolustus on eri asia kuin hyökkäys. Tämä Volkogonovin talvisota-viestistä alkanut prosessi taitaa vieläkin olla vähän kesken. 

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Pikakommentti 17.3.2018: Trollaako Yle?

Ylen uutistoimitus toteutti 17.3.2018 kello 20.30 uutislähetyksessään – toivottavasti ymmärtämättömyyttään – Pietarin trollitehtaan hartaimman toivomuksen. Se kuvitti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen alaikäisille tarkoittamaa vapaaehtoista koulutustoimintaa paheksuvan uutisensa videopätkällä, jossa täydessä taisteluvarustuksessa rynnäkkökivääriä ja täyspakkausta selässään retuuttava asevelvollinen ryntäilee harjoitustilanteessa kompastellen ja reuhtoen lumisessa metsikössä. Olisi ehkä hyvä, jos Ylen toimituksen johto yrittäisi selvittää, mitä tällaisen kuvitusratkaisun tehnyt toimittaja on näin valitessaan mahdollisesti ajatellut, ja millaisen opastuksen perusteella on ratkaisunsa tehnyt.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Pikakommentti 15.3.2018: Venäjän myrkky


Jos asiaa sivusta seuraava siviili päättää hetkeksi olla uskovinaan, mitä Putin ja Lavrov sanovat Britanniassa myrkytetyn entisen tiedustelu-upseerinsa tapauksesta, kuvio alkaa olla aika jännä. Venäjän sotasalaisuuksien kruununjalokiven suojaus on siis epäonnistunut sen tiedustelun tietämättä.  

Joten:
-          joko Venäjä ei pysty hallitsemaan supermyrkkyään
-          tai myrkky on kulkeutunut Britanniaan ja sitä on käytetty siellä Venäjän ohjauksessa, ja Venäjä siis valehtelee.

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Pikakommentti 13.3.2018: Ilmaisia lounaita ei ole


Yhdysvaltain presidentti on sotkeutunut Venäjän presidentinvaaliin tarjoamalla ylivoimaisen propaganda-aseen kollegansa vaalivoiton varmistamiseksi. Samalla hän varmistaa, että seuraavassa Yhdysvaltain presidentinvaalissa Venäjän presidentti tukee samaa ehdokasta kuin 2017.


keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Kolumni 8.3.2018: VIRON ITSENÄISYYDEN ULOTTUVUUDET

Etelä-Suomen Sanomat 8.3.2018

 Alkusyksyllä 1991 Suomen oli löydettävä historiallisesti sisäsiisti tapa tunnustaa neuvostomiehityksestä vapautuneen Viron itsenäisyys. Onneksi Suomi ei koskaan virallisesti tunnustanut Viron kuulumista Neuvostoliittoon. Viro-suhteiden annettiin vain hiipua pois ja Suomi toimi sen arkirealiteetin pohjalta, että Neuvostoliitto oli miehittänyt Suomenlahden etelärannan.
Viroa ei siis tarvinnutkaan tunnustaa 1991 itsenäiseksi, koska se oli tehty jo 1920. Suomi alkoi seitsemän vuosikymmenen tauon jälkeen taas suhtautua Viroon kuin kaikkiin muihinkin itsenäisiin valtioihin ja viritti diplomaattisuhteet suurlähettilästasolla.
Ratkaisun pohjaksi presidentti Mauno Koivisto oli teettänyt ulkoministeriössä selvityksen pohjoismaiden toimista toisen maailmansodan aikana Moskovan pakotettua miehittämänsä Baltian maat neuvostotasavalloiksi. Ilmeisesti vain Ruotsi oli muodollisesti hyväksynyt liitoksen.
Siihen aikaan Saksa oli miehittänyt Tanskan ja Norjan ja Englanti Islannin, joten ne kolme olivat tilanteesta ulkona. Suomi ei virallisesti hyväksynyt Viron pakkoliitosta Neuvostoliittoon, mutta ei kiistänytkään. Koivisto totesi sen historiallisen onnenpotkun, että Neuvostoliitto ei koskaan vaatinut Suomea tunnustamaan Baltian maiden asemaa neuvostotasavaltoina. Jos se olisi näin tehnyt, "meillä ei olisi ollut varaa ryhtyä erimielisiksi".
                                            x                    x                    x
Perinteiset diplomaattiset käytöstavat venyivät ja paukkuivat Baltian maiden virvoittaessa itsenäisyytensä Ruususen unesta. Niiden entinen keskusvalta Neuvostoliitto ei ollut vielä tunnustanut diplomaattisesti uusia naapurivaltioitaan, mutta sen kilpailijavaltio Venäjä oli. 

Suomi päätti 1991 pitää Viroa yhtä itsenäisenä kuin 1920. Tämä ei kuitenkaan perustunut kansainoikeudellisen tilannearvioon, vaan osoitti, millaiseksi Suomi toivoi Viron aseman tulevaisuudessa muotoutuvan. Ratkaisu osoitti historiallisen hetken hyvää tajua. Päätöstä tehtäessä oli jo nähtävissä, että Neuvostoliitto oli kuihtumassa pois, ja että koko muu Eurooppa tunnustaisi Baltian maat joka tapauksessa nopeasti.

Olisi ollut kohtalokas virhe jäädä odottamaan, että Neuvostoliitto tunnustaisi Baltian tasavaltojen eron kommunistisesta kansainyhteisöstä. Ihmeiden odotuksella ei ole sijaa reaalipolitiikassa. Hyvään poliittiseen johtajuuteen kuuluu kyky toimia uusilla säännöillä heti kun säännöt muuttuvat. Sellaista tapahtuu vaan kovin harvoin.

Koivisto huomasi ja uskoi viime hetkellä, eikä sitten epäröinyt. Kansainvälinen media oivalsi, että Suomen ja Neuvostoliiton kummalliset yya-suhteet mutkistivat Suomen asemointia uudessa tilanteessa. Yhdysvaltalainen CNN-uutiskanava teki erillisraportin siitä, miten suomalaiset vapautuivat Jaakobin painissaan synkän historian taakasta.  

                                            x                    x                    x
Jos Suomi olisi tunnustanut Baltian maat kuin ne olisivat olleet uusia tasavaltoja, se olisi rivien välissä ja taannehtivasti antanut oikeudellisen pätevyyden Baltian maiden miehitykselle ja pakkoliitokselle Neuvostoliittoon. Sitä Suomi ei halunnut. Suomi osoitti pitävänsä Baltian maiden kuulumista Neuvostoliittoon väkivaltaisena välivaiheena.
Valitsemallaan muotoratkaisulla Suomi tarjosi historiallista hyvitystä kovia kokeneille naapureilleen. Vuonna 1991syntyneiden uusien valtiollisten rakenteiden kuittaaminen vuodelta 1920 peräisin olleella oikeustoimella oli kannanotto siihen, mitä Baltiassa tapahtui 1940.
Suomen suhtautuminen Viron itsenäisyyteen sisälsi senkin viestin, että Molotov-Ribbentrop-sopimukseen liitetty Neuvostoliiton ja Saksan välinen etupiirijako oli laiton ja pätemätön. Tällä näköalalla oli periaatteellista merkitystä myös Suomen historian arvioinnissa.

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Pikakommentti 3.3.2018: Väyrysen tuplapotti

Tänään tuli tuplapotti Väyryselle. Hän pystyy tuhoamaan sekä Kansalaispuolueen että Keskustapuolueen. Jäljelle jää vain Väyrynen.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kolumni 22.2.2018: VARTTIA VAILLE NATO

Etelä-Suomen Sanomat 22.2.2018

Kommunismia vastaan 1940-luvun loppupuolella taistelleet sosiaalidemokraatit kehittivät hienostuneen tiedotusstrategian. He opettivat, että ei ole järkevää pilata arvokasta poliittista tavoitetta tuputtamalla sitä ylen määrin. Ison asian erinomaisuus pitää perustella huolellisesti, mutta ajatuksenjuoksutus on viisasta jättää neljännestä vaille valmiiksi. Jos esitys on vakuuttava, ihmiset ohjautuvat omin avuin tarjoiltuun lopputulokseen. Kun he luulevat itse keksineensä suuren luokan poliittisen ratkaisun, siitä ei ihan vähällä luovuta.

Sauli Niinistön vaalikampanjan turvallisuuspuhe noudatti tätä entisajan viestintägurujen kaavaa. Hän jätti Nato-jäsenyyttä käsitelleet lausumansa neljännestä vaille valmiiksi, mutta petasi ne niin, että jokaisen pitäisi ymmärtää vähemmästäkin. Hän esitti eri yhteyksissä neljä punktia.

                                            x                    x                    x

Tehokas puolustus lisää ulkopuolisten kiinnostusta Suomen kumppanuuteen, sanoi Niinistö, mutta jätti sanoatta, että sellainen etu kannattaisi ehkä hyödyntää.

Hän puhui siitä, että, että yhteiset edut voivat kriisitilanteessa johtaa yhteiseen puolustukseen ilman liittosuhdetta. Se vaan jäi sanomatta, että liittosuhde olisi hyvä solmia silloin kun etujen yhteisyys on vahvimmillaan.  

Niinistö myönsi, että Ruotsin suunnanmuutos kohti Nato-jäsenyyttä olisi Suomelle pohdinnan paikka. Sen mietinnän syvin sisältö olisi tarvinnut täsmennystä. Jättäytyminen Naton ja Venäjän välisen pussinperän pahnanpohjimmaiseksi olisi vastuutonta.

Suomen turvallisuuden ytimeen tultiin, kun Niinistö sanoi, että jos Venäjä alkaa suhtautua Suomeen kuin se olisi jo Nato-maa, Suomella ei ole enää mitään menetettävää. Hän jätti sanomatta, että se tarkoittaisi Natoon liittymistä, ja vaikeni varsinkin siitä, että tämä hänen Nato-jäsenyydelle asettamansa ehto on jo täyttynyt.

                                            x                    x                    x

Venäjä käsittelee koko länsirajaansa yhtenäisenä Nato-rintamana. Se näkyi jo 2010 hyväksytyssä sotilasdoktriinissa, Krimin kaappauksessa, Ukrainan sisällissodassa ja Venäjän sotaharjoitusjoukkojen käskytyksessä.   

Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ei suojaa ainuttakaan Venäjä-rajan 1 300 kilometristä. Venäjän sotilassuunnittelussa sen Suomen-raja ei poikkea mitenkään Venäjän rajoista Nato-Latvian, Nato-Viron ja Nato-Norjan kanssa. Pyhälle Venäjälle sen länsirajan jokainen kilometri on vihollisrajaa.

Poliitikkojen ja kansan enemmistölle Nato tuntuu edustavan ulkoista uhkaa, ja Venäjä kotoisaa läheisyyttä. Aseellisen konfliktin tilanteessa niiden edut Suomen suunnalla ovatkin vastakkaiset, mutta toisin kuin täällä vallitseva lapsenusko kauhistelee ja hempeilee.

Baltian puolustuksesta vastaavan Naton etu kriisitilanteessa on se, että Suomen itsenäinen puolustus pystyy pitämään hallussa koko valtioalueensa. Siksi Naton kannattaa tukea Suomen puolustusta ja hyväksyä se jäsenekseen.

Venäjän etu kriisitilanteessa olisi käyttää Etelä-Suomea Suomenlahdelle ja Baltiaan suuntautuvan sivustahyökkäyksen tukialueena. Siksi Venäjä voisi Baltiaa koskevassa konfliktitilanteessa yrittää käyttää asevoimaa myös Suomea vastaan. 
Ennen vaalipäivää Niinistön oli järkevää jättää Nato-jäsenyyden käsittely varttia vaille. Nyt voi vaan toivoa, että presidentti juoksuttaa aloittamaansa järkevät ajatusketjut loogisiksi johtopäätöksiksi.  

Kolmen vartin perustelu toimi aikoinaan hyvin sisäpolitiikassa, mutta turvallisuuspolitiikassa suomalaiset tarvitsevat opastusta loppuun asti. Heidät on peloteltu kuvittelemaan, että turvallisuus varmistetaan muutoksia vastustamalla. Niinistön vaalipuheet herättivät toivon siitä, että järki voisi ehkä sittenkin voittaa, mutta viimeinen vartti puuttuu vielä.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Pikakommentti 19.2.2018: Tiitisen lista pysyy piilossa

Tiitisen lista on siis tutkimuksen käytettävissä tietyin ehdoin, mutta kun kukaan ei tiedä, millä tavalla tietyin, Supo voi aina vaan muikeasti myhäillen kieltää luovutuksen.

Tiedusteluyhteisö taitaa tarvita tuuletusta muutenkin kuin lainsäädännön tasolla. Nyt se käpertyy suojelemaan ilmeisesti noin neljänkymmenen vuoden takaisia tietolähteitään, joita silloin ylläpitäneet valtiot ovat neljännesvuosisata sitten päätyneet historian roskatunkiolle.

Tämä homma haisee.  

Pikakommentti 19.2.2018: Kriisinhallintaa Ukrainaan

Luultavasti ei tarvitse odottaa pitkään yleisiä riemunkiljahduksia sotilaalliselle liittoutumattomuudelle sen kunniaksi, että joku keksi ehdottaa Natoon kuulumattomien maiden kriisinhallintajoukkoja ratkaisemaan Ukrainan kriisiä. Suomen turvallisuuskeskustelua johtavien lapsenuskoisten kannattaisi kuitenkin kiinnittää huomiota kaavaillun rakenteen taustaan.

Kaikki tähän rauhanoperaatioon ehdotetut eurooppalaiset maat ovat kyllä uljaasti Naton ulkopuolella, mutta Europan unionin jäseniä, paha kyllä. Ne eivät ole puolueettomia eivätkä liittoutumattomia vaan unioniin liittoutuneita EU-puolueellisia. 

Ei ole ihan helppoa kuvitella, miten Venäjä voisi hyväksyä Ukrainaan sellaista rahanturvajoukkoa, johon kuluvat maat tukevat unionin Venäjälle asettamia sanktioita, ja kaiken kukkuraksi osoittavat pitävänsä Krimin Venäjään liittämistä kansainvälisen oikeuden vastaisena. 

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Kolumni 8.2.2018: Venäjällä ei ole yya-korttia

Etelä-Suomen Sanomat 8.2.2018

Seitsemänkymmentä vuotta sitten Suomessa elettiin tuomiopäivän tunnelmissa. Generalissimus Josif Stalinin käskystä, mutta presidentti J. K. Paasikiven valvonnassa oli jouduttu solmimaan sopimus ystävyydestä, yhteistoiminasta ja keskinäisestä avunannosta Neuvostoliiton kanssa. Stalinin alkuperäinen tavoite oli liittosopimus, ja sellaiseksi yya-sopimusta yritettiin tulkita, vaikka neuvotteluiden aikana keväällä 1948 teksti muuttui ratkaisevasti Paasikiven tavoitteiden mukaisesti. 

Stalinin esittämästä luonnostekstistä oli lopulta jäljellä oikeastaan vain sopimuksen otsake, eivätkä toimittajat ja poliitikot siitä juuri muuta lukeneetkaan. Ulkoministeriöiden virkamiehet ja sotilasjohtajat lukivat myös pienellä präntätyn tekstin ja rivien välit, ja ymmärsivät lukemansa. Hekin hämmästyivät, mutta eri syistä kuin median pintaliitäjät.

Paasikivi piti tiukasti kiinni yya-sopimuksen Suomelle osoittamista oikeuksista, vaikka niitä ei ollut paljon. Jos Neuvostoliitto vaatisi artikloissa sovittua enemmän, se paljastaisi puolustusta pidemmälle menevät tavoitteensa. Vanha presidentti velvoitti seuraajansa varautumaan yya-sopimukseen perustuvan pakkoavun torjuntaan vaikka asein.  

Sopimuksen sanamuodot tarjosivat ainakin periaatteessa Suomelle mahdollisuuksia estää Neuvostoliittoa avustamasta sentään liian tehokkaasti sopimuskumppaniaan. Suomalainen diplomatia kehitti tästä verbaalipuolustuksesta ikioman taiteen lajinsa. 
Yya-sopimus osoitti, että Neuvostoliitolla oli turvallisuuden lisäksi muitakin intressejä Suomen suuntaan, mutta ei suurta halua eikä riittävää voimaa toteuttaa kaikki tavoitteensa kertaheitolla. Sodanaikaiset kokemukset suomalaisten puolustustahdosta, asekätkennän osoittama röyhkeä päättäväisyys, kenttäarmeijan kotiutuksen ammatillisesti näyttävä toteutus sekä sisäpolitiikan jurruttava venäläisvastaisuus osoittivat, että vallankaappaus Suomessa olisi tarvinnut tuekseen panssarivoimaa. Se olisi tehonnut varmasti, mutta tullut kalliiksi, etenkin poliittisesti.
Yya-sopimuksesta ei ollut sotilaallisesti varsinaista hyötyä Neuvostoliitolle, mutta Suomen sisäpolitiikassa sen painoarvo oli lähes musertava. Omien asioidensa järjestelyissä suomalaiset taipuivat lähes kaikkiin Neuvostoliiton toiveisiin, ja joihinkin kuvioihin jopa pyytämättä. Sotilaallinen apu haluttiin torjua etukäteen ja 110 prosentin varmuuskertoimella.

x                    x                    x

Nykyinen Venäjä on Suomen kannalta monin tavoin samanlainen kuin Neuvostoliitto, mutta yksi aisa on muuttunut. Enää ei ole yya-sopimusta. Neuvostoliitolla oli sopimukseen perustuva mahdollisuus käyttää Suomen aluetta sotilaallisesti ja ohjata poliittisella painostuksella sen sisäpolitiikkaa. Venäjällä ei ole hihassaan sellaista valttikorttia.

Sopimuksen raukeaminen jo ennen Neuvostoliiton romahdusta vapautti Suomen isosta ongelmasta, mutta loi samalla uuden, vähän pienemmän haitan. Vaikka yya-sopimus oli uhka, se oli sentään sopimus. Suomi saattoi puolustautua sen artikloja tulkitsemalla ja vakuuttamalla uskollisuutta sopimustekstille.

Kreml ei ollut tietenkään raastuvanoikeus, mutta tiukan paikan tullen se saattoi olla markkinapaikka. Suomi onnistui sentään joskus ja edes vähän keventämään yya-taakkaa tarjoamalla Neuvostoliitolle vastasuorituksia, jos se lieventäisi vaatimuksiaan.

Yya-sopimuksen artikloihin oli kätketty pieniä viikunanlehtiä, joilla Suomi voi varjella arimpia alueitaan. Sitä suojaa ei ole enää. Jos Venäjä alkaa painostaa Suomea, se on avointa voimapolitiikkaa, jolta voi suojautua vain voimapolitiikan keinoin.